torstai 24. syyskuuta 2015

Mangoisa chiavanukas


1 annos

2dl kookos-riisijuomaa
3rkl chian siemeniä
1rkl vaahterasiirappia (laitoin vajaa 2 joka oli liikaa)
2,5rkl kookoshiutaleita

Lisää ainekset lasipurkkiin, sulje ja ravista kunnolla siten, että ainekset sekottuvat hyvin. Anna olla huoneen lämmössä n. puoli tuntia. Sekoita uudestaan voimakkaasti ja laita suljettu purkki jääkaappiin lepäämään esim. yön yli.

Lisää päälle mangososetta, mangonpaloja ja auringonkukansiemeniä päälle ja syö heti tai nappaa evääksi. Säilytä kuitenkin kylmässä!

Alkup. ohjeessa oli käytetty kookosmaitoa ja jos tykkää jähmeämmästä tekstuurista, niin kannattaa kokeilla sitäkin. :) Minulla on nyt käytössä olomuodoltaan kevyempi Alpron kookospähkinäjuoma, siinä on lisättynä kalsiumia ja vitamiineja.

Tämä vaikuttaisi aika voittajalta rahkan korvikkeelta!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Aamupalamuffinssit

Kuva, jonka Annukka (@nunnumaja) julkaisi


Näiden alkuperäisresepti on Tuulia Talvion blogista Uusia Tuulia: http://uusiatuulia.fi/gluteenittomat-aamupalamuffinsit/

N.12kpl

2rkl chia siemeniä
6rkl vettä

Sekoita nämä ensin ja anna turvota sen aikaa, kun raastat:

N. Puoli litraa porkkana- ja kesäkurpitsaraastetta
2rkl hunajaa
3rkl oliiviöljyä
1 muussattu banaani

Sekoita yllä olevat yhteen ja sen jälkeen yhdistä erikseen kuivat:

3dl kaurajauhoja
1dl tattarijauhoja
2tl leivinjauhetta
0,5tl ruokasoodaa
2tl ceylon kanelia
0,75tl inkivääriä
ripaus suolaa
1rkl auringonkukansiemeniä
2tl seesaminsiemeniä

Sekoita lopulta yhteen huolellisesti ja jaa muffinssivuokiin.

Paista 200 asteessa 20min.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Elovenatytön mukikakku



1 muna
3 rkl sulaa kookosvoita
3 rkl valittua maitoa (kulutin kookos-riisitölkkiä)
3 rkl kaurajauhoa
3 rkl kaakaojauhoa
2-3 rkl hunajaa
1/4 tl kardemummaa
1/4 tl vaniljajauhetta

Sekoita ainekset mukissa ja mikrota n 3min täydellä teholla. Anna jäähtyä ja nauti!

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Lehtikaalisipsit



150g lehtikaalia
1rkl oliiviöljyä
maltillisesti suolaa ;)

Kuivaa lehtikaali hyvin huuhtelun jälkeen. Revi isohkoja paloja lehtikaalista kulhoon. Paksua vartta ei kannata ottaa sipseihin mukaan vaan repiä palat vartta myöden.

Kaada kulhoon oliiviöljyä ja mausta suolalla - sekoita hyvin. Levitä uunipellille ja paahda 150 asteessa puolisen tuntia. Käännä sipsit puolessa välissä paahtoa.

Hämmentävän hyviä!

Rustiikkinen porkkanakakku kookoksella




300g porkkanaa raastettuna (2 isoa, minulla meni pieniä n 5!)
 
1,25dl vaahterasiirappia
1,2dl kookosöljyä sulatettuna
4 munaa
1tl omenaviinietikkaa
 
300g jauhoja (esim 200g kaura 100g kookos )
0,5tl aitovaniljaa
1tl inkivääriä
2tl kanelia
0,5tl kaardemummaa
1tl leivinjauhetta
0,5tl ruokasoodaa
 
Alkuperäisohjeissa käytetään mantelijauhoa, joka sopi reseptiin mainiosti! Tässä pähkinätön vaihtoehto. Itse olin suunnitellut tätä neljälle munalle ja lennosta päätin laittaa 5 joka olikin hitusen liikaa. :) Käytin tässä violetteja ja punaisia porkkanoita tuomaan vähän uutta fiilistä! Tätä kakkua voi syödä hyvällä omallatunnolla vähän enemmänkin.. ;)
 
Yhdistä munat, vaahterasiirappi, omeanaviinietikka ja kookosöljy.
Toisessa kulhossa yhdistä kuivat aineet.
Yhdistä ja sekoita hyvin. Lisää joukkoon raastettu porkkana.
 
Kaada irtopohjavuokaan (pohjalle hyvä laittaa leivinpaperi!). Halutessasi voit paistaa 2 pienenpää pohjaa ja tehdä kakusta siten 2 kerroksisen tai näppäränä leipurina ehkä halkaiset kakun? Paista uunissa 180 astetta n 25 minuuttia.
 
kuorrute:
1 tölkki kookosmaitoa (jähmetä jääkaapissa yön yli)
2rkl vaahterasiirappia
0,5tl aitovaniljaa
2 rkl sulatettua kookosöljyä
 
Nosta kookostölkistä kulhoon vain jähmettynyt osuus! Huomaa, että kookosmaidon tulee olla mahdollisimman rasvaista. Vatkaa vaahdoksi muiden ainesten kera. Laita kuorrute jääkaappiin lepäämään.
 
Kun pohja on täysin jäähtynyt, voit lisätä kuorrutteen kakun päälle. Laita vielä jääkaappiin kunnes tarjoilet kakun - kuorrute notkistuu lämmössä.

torstai 10. syyskuuta 2015

Protskupannari



2 muussattua banaania
2,4dl kaurahiutaleita
1,2dl valittua proteiinijauhetta
1tl leivinjauhetta
0,5tl aitovaniljaa
2,4dl valittua maitoa
4 kananmunan valkuaista

Sekoita ainekset, kaada n puolikkaan uunipellin kokoiseen leivinvuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa 25 minuuttia. Leikkaa vasta jäähtymisen jälkeen. Päälle sopii niin makea kuin suolainenkin höystö!

Itsellä käytössä on nyt Plant Forcen riisiproteiini. Alkuperäisresepti löytyy täältä: http://www.southerninlaw.com/2015/07/healthy-banana-baked-protein-oatmeal-recipe.html#more